Viirinkylä

Maisemistaan tunnettu helmi

Vuoden kaunein kylä 1987

Viirinkylä on kaunis jokivarsikylä, joka on puhkeamassa uudelleen kukkaan uusien ja vanhojen asukkaiden innoittamana. Valtakunnallisesti merkittävä, monimuotoinen maisema-alue pitää sisällään niin hiekkaharjuiset rannat, kauniin kyläympäristön, Kemijoen virrat kuin vaihtelevat luonnon ulkoilu- ja kalastusalueet. Kylä on Yläkemijoen alueen vanhin, jossa kiinteää asutusta on ollut 1600-luvun alkupuolelta lähtien, molemmilla puolin jokea. Viirinkylän maisemaympäristö on Kemijoen kauneimpia korkeine hiekkatörmineen ja perinteisine maalaismaisemineen. Kylä nimitettiinkin vuonna 1987 Lapin läänin kauneimmaksi kyläksi.

Viirinkylässä kannattaa poiketa kalassa Kemijoella tai läheisillä järvillä Vuoskulla ja Lupolla. Viirin Virin seurantalo on kylän keskipiste ja tarjoaa yhteistä kokoontumistilaa isollekin joukolle. Kylätalomme herää aina silloin tällöin henkiin muun muassa tanssien ja laulu- sekä teatteriesitysten myötä.

 

Kylätietoa

Viirinkylä sijaitsee Yläkemijoen jokilaaksossa Rovaniemen kaupungin alueella molemmin puolin Kemijokea. Kylään kuuluu myös Vuoskujärven alue. Asukkaita on n. 80. Matkaa kaupungin keskustasta on vajava 50 kilometriä Kuusamontietä itään. Viirinkylässä näkemisen ja kokemisen arvoista ovat loistavat kalastus, metsästys, marjastus ja. Toimintaa ylläpidetään kyläyhteisöjen voimin kun Viirin kyläyhdistys, Viirin Viri sekä Jako & Osakaskunta talkoovoimin toimivat kyläyhteisön hyväksi.

Kylää ympäröi hyvät marjastus-, kalastus- ja metsästysmaastot sekä  luontoretkeilymahdollisuudet. Kattava hiihtolatuverkosto Viirinkylän ja Tennilän maastoissa. Samoissa vaikeustasoltaan ja maisemiltaan vaihtelevissa maastoissa on kiva lumikenkäillä. Kesäisin on hyvä mahdollisuus lenkkeillä risteilevillä poluilla ja metsäteillä joko kävelen, juosten tai pyöräilen. Joki ja Vuoskujärvi tarjoavat hyvät kalastusmahdollisuudet.

 

Lähipalvelut
koulu, kauppa, postipalvelut, jääkiekkokenttä, kirjasto löytyvät n. 5-10 minuutin ajomatkan päästä Vanttauskoskelta.

 

Tiesitkö tätä?
Alueen asutushistoria alkanee Lithorina-vaiheen ajoilta n. 7000 vuotta sitten. Ensimmäiset asukkaat ovat mesoliittisen kivikauden lopussa olleet pyytäjä keräilijäyhteisöjä. Kemijoki tarjosi mahdollisuuden kaupankäyntiin. Sitä pitkin kauppatavarat ja kauppiaat kulkivat pääosin talvisin. Alueen topografia ja maaperä ovat suosineet asutuksen syntymistä pääosin joen pohjoispuolelle etelää jokea kohti vietäville rinteille. Alueelta on löydetty useita kiinteitä muinaisjäännöksiä, esimerkkeinä: kvartsinen kaavin, hiilimiilu, tervahauta.

Viirin Kyläyhdistys ry

  • Huhtaviirinmutka 154, 97620 Viiri
  • viirinkylayhdistys(at)gmail.com
  • 040 596 7762

Tarinoita

Tapahtuu Rovaniemen kylissä

Yläkemijoen kyläkello - kylien tapahtumat

Katso mitä Yläkemijoen alueen kylillä tapahtuu kesällä.

Kylien asiointiliikenne 2.6. alkaen

Ajoalueet ovat Alakemijoen, Ounasjoen ja Yläkemijoen alueilla.

Kaikkia kaupunkilaisia ja kesävieraita läheltä ja kaukaa kutsutaan mukaan kylien konsertteihin, kesäteattereihin ja tansseihin

Mukana myös Rovaniemen kaupungin osallistuvassa budjetoinnissa kuntalaisten toivomia tapahtumia.

Rovaniemen kylien oma käsityömalli on julkaistu - Kylien rytmi

Tutustu kylien omaan käsityötuotteen malliin ja lataa ilmaiset ohjeet tai osta tarvikepaketti.

Terveydenhoitajien kylävastaanotot

Terveydenhoitajan aikuisvastaanoton ja seniorineuvoloiden toimipisteet ja aikataulut

Rovaniemen kaupungin tontit kylillä

Kylien alueella on yhteensä 22 tonttia tarjolla.

Maaseutuyrittäjälle tarjolla tietoa vihreään siirtymään ja vähähiilisyyteen

Maksutonta asiantuntija-apua saatavilla kevään ja kesän aikana.

Uutta Rovaniemen kylät sivustolla - Tutustu kyliin tarinoiden kautta

Ensimmäinen tarina julkaistaan tänään 8.2.

Matkailija voi nyt tilata luontoretkeään ihastuttamaan lauluduon tai paikallisoppaan Yläkemijoella

Rovaniemen luontomatkailuhelmet: Auttiköngäs, Kaihuanvaara ja Kivalot ovat näyttävästi esillä uudessa Yläkemijoen matkailuesitteessä. Karttamainen esite kutsuu tutkimaan muutakin alueen luontotarjontaa ja kokoaa yhteen alueen majoitus-, ruokailu- ja elämyspalvelut. Alueesta on valmistunut kesän aikana myös tuore, paikallisten itsensä tuottama luontomatkailusuunnitelma.

Matkakohteena kulttuuri -työkirja kyläyhdistysten käyttöön

Kyläturvallisuus 2025 -hankkeen päätösseminaarin tallenne katsottavissa

Rovaniemen lähiruokarengas REKO

Lähiruokaa suoraan tuottajalta kuluttajalle - ilman välikäsiä!

Järjestötyöllistämisen työkalupakki

Tietopaketti järjestötyönantajalle, työnhakijalle ja työllisyystoimijoille.

Kylän toimijat ja yritykset

Yhdistykset ja seurat

Viirin Viri ry.

Urheiluseura
Kuusamontie 4178, 97620 Rovaniemi
+358 400 192 270

Viirin kyläyhdistys ry.

Kuusamontie 4585, 97620 Rovaniemi
+358 40 596 7762
viirinkylayhdistys@gmail.com

Viirin osakaskunta

Puheenjohtaja: Matti Poikela
Huhtaviirinmutka 41, 97620 Rovaniemi
+358 400 289 032
matti.poikela1@gmail.com

Ylä-Kemijoen alueen tapahtumat