Tennilä - tuttu ja turvallinen

Rovaniemeltä lähdettäessä Tennilän kylä sijaitsee noin neljän peninkulman päässä kaupunkikeskustasta. Tennilän kohdalla Kemijoen etelärannalla on myös Jokelan ja Vilmilän kyläalueet.

Tennilä – Jokela – Vilmilä

Tennilän kylä on tunnettu monista asioista, mutta se on myös tervetulotoivotus Yläkemijoen merkittävän hienoihin jokimaisemiin Rovaniemen keskustasta tultaessa. Mansikkaa pursuavat Tennivaaran kyljessä olevat kumpuilevat pellot, Tervakarin koskimainen ja kalaisa perhokalastajienkin suosima jokiosuus, ja tietenkin, Kemijoen mielettömän hieno hiekkaharjumaisema alkaa näkyä näiltä seuduin tiellä kulkijoille. Ilmettä kylälle antavat leveänä virtaava Kemijoki, sen jyrkät korkeat rantatörmät ja monet vaarat.

Asutus on levittäytynyt Kemijoen kummallekin rannalle; pohjoispuolella jokea Tennilä, ja vastarannalla Vilmilä ja Jokela. Tiet kulkevat näiden ”rantaharjujen” päällä ja antavat kulkijan ihasteltavaksi kauniin idyllisen maalaismaiseman.

Tervakarin ”pieni koski” laavuineen tarjoaa erinomaiset puitteet virkistykseen ja kalastukseen. Lisäksi ulkoilusta voit nauttia Veittivaaran ulkoilureitillä Huuhkajakalliolle, jonne kyläläiset ovat rakentaneet komean puolilaavun taukopaikaksi.

Maatalous elinkeinona on väistymässä ja tänä päivänä enää muutamassa taloudessa harjoitetaan porotaloutta oheiselinkeinona. Uudempaa elinkeino-toimintaa kylällä edustaa esim. mansikkatila. Lisäksi Tervakarin läheisyydessä oleva entinen kyläkoulu jatkaa elämäänsä asunto-osakeyhtiönä. Kyläyhdistys ja nuorisoseura järjestävät erilaisia tapahtumia ympäri vuoden.

Tennilän Nuorisoseura r.y.

tennilan.nuorisoseura(ät)gmail.com

Nähtävää ja koettavaa kylässä

Tapahtuu Rovaniemen kylissä

Yläkemijoen kyläkello - kylien tapahtumat

Katso mitä Yläkemijoen alueen kylillä tapahtuu kesällä.

Kylien asiointiliikenne 2.6. alkaen

Ajoalueet ovat Alakemijoen, Ounasjoen ja Yläkemijoen alueilla.

Kaikkia kaupunkilaisia ja kesävieraita läheltä ja kaukaa kutsutaan mukaan kylien konsertteihin, kesäteattereihin ja tansseihin

Mukana myös Rovaniemen kaupungin osallistuvassa budjetoinnissa kuntalaisten toivomia tapahtumia.

Rovaniemen kylien oma käsityömalli on julkaistu - Kylien rytmi

Tutustu kylien omaan käsityötuotteen malliin ja lataa ilmaiset ohjeet tai osta tarvikepaketti.

Terveydenhoitajien kylävastaanotot

Terveydenhoitajan aikuisvastaanoton ja seniorineuvoloiden toimipisteet ja aikataulut

Rovaniemen kaupungin tontit kylillä

Kylien alueella on yhteensä 22 tonttia tarjolla.

Maaseutuyrittäjälle tarjolla tietoa vihreään siirtymään ja vähähiilisyyteen

Maksutonta asiantuntija-apua saatavilla kevään ja kesän aikana.

Uutta Rovaniemen kylät sivustolla - Tutustu kyliin tarinoiden kautta

Ensimmäinen tarina julkaistaan tänään 8.2.

Matkailija voi nyt tilata luontoretkeään ihastuttamaan lauluduon tai paikallisoppaan Yläkemijoella

Rovaniemen luontomatkailuhelmet: Auttiköngäs, Kaihuanvaara ja Kivalot ovat näyttävästi esillä uudessa Yläkemijoen matkailuesitteessä. Karttamainen esite kutsuu tutkimaan muutakin alueen luontotarjontaa ja kokoaa yhteen alueen majoitus-, ruokailu- ja elämyspalvelut. Alueesta on valmistunut kesän aikana myös tuore, paikallisten itsensä tuottama luontomatkailusuunnitelma.

Matkakohteena kulttuuri -työkirja kyläyhdistysten käyttöön

Kyläturvallisuus 2025 -hankkeen päätösseminaarin tallenne katsottavissa

Rovaniemen lähiruokarengas REKO

Lähiruokaa suoraan tuottajalta kuluttajalle - ilman välikäsiä!

Järjestötyöllistämisen työkalupakki

Tietopaketti järjestötyönantajalle, työnhakijalle ja työllisyystoimijoille.

Kylän toimijat ja yritykset

Yhdistykset ja seurat

Tennilän Nuorisoseura ry.

Sihteeri Nina Kiviniemi
Ylikörköntie 2223, 97675 Rovaniemi
+358 400 695 200
ntkiviniemi@gmail.com

Tennilän Kylätoimikunta

Puheenjohtaja Pentti Heikkinen
Veittivaarantie 98, 97675 Rovaniemi
+358 400 912 448

Ylä-Kemijoen alueen tapahtumat