Nivankylä - saariston syleilyssä
Nivankylä sijaitsee Ounasjoen varrella 10 kilometriä Rovaniemen keskustasta pohjoiseen. Joki saaristoineen ja väylineen sekä jokea reunustavat vaarat tarjoavat kyläläisille koettavaa ja elettävää kaikkina vuodenaikoina. Keskustan palvelut löytyvät 10 minuutin ajomatkan päästä. Kylän sydän länsipuolella on kylänraitti, jonka pohjoispäästä löytyy kolmiopettajainen kyläkoulu sekä urheiluseuran talo monipuoliseen liikkumiseen kannustavine ympäristöineen ja toimintoineen. Nivankylässä viihtyvät kaikenikäiset ihmiset.
Aitoa kylätunnelmaa keskustan läheisyydessä
Nivankylä on aina vetänyt asukkaita puoleensa – niin kylässä lapsuutensa viettäneitä kuin uusiakin tulijoita. Täältä on vain kymmenen minuutin ajomatka keskustaan. Pyöräilyn ystävä pääsee länsipuolelta rauhallisia pikkuteitä pitkin kaupunkiin reilussa puolessa tunnissa.
Nivankylässä on noin 500 asukasta. Suuret tontit mahdollistavat sen, että asumme väljästi, mutta kuitenkin toisiamme lähellä. Asutus keskittyy länsipuolella nauhamaisesti kylätien läheisyyteen, rauhalliselle alueelle joen ja Kittiläntien väliin. Joen itäpuolella asutus sijoittuu puolestaan Itäpuolentien läheisyyteen.
Kylätiellä kyläläiset tervehtivät toisiaan lenkillä käydessään ja matkalla viikottain vierailevalle kirjastoautolle. Lapset pääsevät liikkumaan turvallisesti ja itsenäisesti, kun liikennevirrat keskittyvät kantatielle.
Länsipuolella on oma kyläkoulu, jossa lapset voivat opiskella kuudenteen luokkaan asti, minkä jälkeen heidät kuljetetaan yläkouluun naapurikylään.
Nivankylä tarjoaa upeat puitteet vapaa-ajanviettoon. Meillä on oma talkoovoimin rakennettu kylätalo Nivan tupa, josta löytyy mm. suuri liikuntasali kyläläisten käyttöön. Koulun pihalla on suuri jalkapallokenttä ja pienempi tekonurmella päällystetty monitoimikenttä, joka talvisin toimii luistelukaukalona. Täältä löytyy lisäksi valaistu latu, jossa voi myös lenkkeillä kesäisin. Talkoohenki on edelleen voimissaan, ja ympäristö elääkin jatkuvasti asukkaiden toiveiden mukaan.
Lapset ja perheet kokoontuvat koulun pihalle ja kylätalolle liikkumaan, leikkimään ja olemaan yhdessä. Lapsiperheille on omat vakiovuorot Nivan tuvalla ja sopiva porukka monitoimikentälle tai kaukaloon pelailemaan on äkkiä kokoon kutsuttu. Syksyisin ja kevättalvella perheet nauttivat yhdessäolosta yleiurheilu- ja sarjahiihtokisoissa.
Tuiskunmutkassa on lapsille myös oma leikkipuisto, jossa aikuisten on hyvä vetää omat kahvakuulatreenit samalla kun lapset touhuavat keskenään.
Asukkaat liikkuvat paljon myös ympärillä olevassa luonnossa. Teemme retkiä lähivaaroihin, käymme liukulumikenkäilemässä tai hiihdämme talkoovoimin vedetyillä laduilla metsissä, joella ja saarissa. Veneilemme tai suppailemme viettämään aurinkoista kesäpäivää saarten suojissa oleville hiekoille.
Kesäisin tai talvisin voi käydä Isokuusisaaren laavulla tulistelemassa. Ounasjokea ja kelkkareittiä pitkin kelkalla liikkuva pääsee Kuninkaanlaavulle ja muille kaupungin reiteille usein suoraan omasta pihastaan.
Ei ihme siis, että Nivankylään olisi tulijoita. Helpotusta tontin etsijöille on näillä näkymin luvassa keväällä 2021, kun kaupunki laittaa tarjolle rakennuspaikkoja alueelta.
Katso video Monitoimikentän avajaisista syksyltä 2020:
Palvelut Nivankylässä
Tuiskunmutkan leikkipuisto
Koteja ja kodinpaikkoja tarjolla
Rovaniemen kaupungin tontit (tulossa keväällä 2021)
Yksityisiä kiinteistöjä (etuovi.com)
nivanvoima(at)gmail.com