Jaatila - tervetuloa kylään
Kaunis Peräpohjalainen kulttuurikylä, jota halkaisee kalaisa Kemijoki. Lohenpyytäjien satoja vuosia sitten perustama kylä.
Jaatila nyt ja ennen
Mitä meille kuuluu nyt ja hieman historiaa
Jaatila on yksi vanhimpia Rovaniemen alueen kyliä. Kylän alueelta on löytynyt kivikautisia esineitä, mutta vasta 1500-luvulla kylä esiintyy historiankirjoissa omana kylänään. Kylässä on edelleen jäljellä useita 1800-luvulla rakennettuja hirsitaloja.
Jaatilan asukasmäärä on nykyään n. 160 ja on pääosin keskittynyt Kemijoen länsipuolelle valtatie 4:n varrelle n. 40 50km:n etäisyydelle kaupungin keskustasta. Joen itäpuolella Jaatilansaaressa on runsaslukuinen mökkiläisasutus, mutta myös kiinteää asutusta ja mm. toinen Jaatilan toimivista maatiloista sijaitsee saaressa. Samainen maatalousyrittäjä on perustanut kesällä 2018 Tilapuodin ja kahvilan 4-tien varteen entisen Ylinivan kaupan tiloihin. Saman kiinteistön piha-alueella sijaitsee polttoaineen myyntipiste sekä ekopiste. Itä- ja Länsipuolen tiet yhdistää eteläpäässä kaunis riippusilta.
Jaatilan koulutiellä entisen kansakoulun tiloissa sijaitsee Suomen ja P-Euroopan ainoa nukketehdas Arctic Doll (www.arcticdoll.com), jossa valmistetaan käsityönä Lapin nukkeja ja ym. matkamuistoesineitä. Muuta yritystoimintaa Jaatilan alueella on mm. mansikanviljely, maansiirto- ja polttopuiden teko, portaiden valmistusta, parturi-kampaamo sekä uusimpana osuuskunta Raitoon kuuluva kotiapuyrittäjä.
Jaatilan koulutiellä sijaitsee myös Jaatilan kylät ry:n kylätalo, missä kyläyhdistyksen lisäksi kokoontuu harrasteryhmiä ja kerhoja. Tilassa voi pitää kokouksia ja järjestää erilaisia tilaisuuksia.
Kalaisa Kemijoki ja kaunis metsä- ja vaaramaisema (Jaatilavaara) tarjoavat erinomaiset ulkoilu- ja harrastusmahdollisuudet.
Kyläyhdistys ylläpitää ja huoltaa laavut Jaatilan Rannantiellä (Lauantairanta) sekä Jaatilansaaressa, joissa molemmissa on myös veneenlaskupaikka. Jaatilansaarentiellä niemen nokassa sijaitsee v. 2016 valmistunut vuokrattava hirsinen Pentin kota.
Jaatilan Kylät ry
- Jaatilan koulutie 17, 97170 Jaatila
- jaatilankylat(ät)gmail.com