Tapionkylä

Tapionkylä sijaitsee 30 kilometriä Rovaniemeltä pohjoiseen kohti Kittilää. Kylän läpi virtaava
Ounasjoki on Suomen pisimpiin jokiin kuuluva, vapaana virtaava joki.

Kylän asutus on sijoittunut joen molemmin puolin ja kylää yhdistää Tapion silta, heti Aapiskosken alapuolella. Silta syrjäytti lossin vuonna 2000. Asukkaita kylässä on n.260, mukaan luettuna sivukylät Tuhnaja ja Kuoksajärvi.

Tapion kylissä on laajasti eri alojen yrityksiä; matkailualan toimijoita, hyvinvointipalveluiden tuottajia, käsityöläisiä ja taiteentuottajia, kone- ja rakennusalan yrityksiä. Usean tapionkyläläisen työpaikka sijaitsee kuitenkin Rovaniemen ydinkaupungin alueella.

Tapionkylässä on useita aktivisia seuroja ja yhdistyksiä; Tapion kylät ry, Tapion erämiehet ry, Tuhnajan erästäjät ry, Tapio-Tarsarannan osakaskunta. Myös nuorisoseura Tapiolan väkeä on herätelty uudelleen toimintaan.

Tuhnaja
Tapionkylän sivukylä Ounasjoen länsipuolella. Kittiläntieltä 4 kilometriä mutkittelevaa soratietä ja saavut pieneen n. 60 asukkaan järvenympäryskylään, jossa jokaisen talon piipusta nousee savu. Vakituisten asukkaiden lisäksi rannoilla on vapaa-ajan asutusta.

Kuoksajärvi
järvikylä Tapionkylän itäpuolella. Vakituisia asukkaita vain kourallinen, mutta vapaa-ajan asutusta järvenympäryskylässä on runsaslukuisesti. Viimevuosina myös matkailuyritykset palveluineen ovat löytäneet kylän.

Kulkiessasi Ounasjoki vartta kohti Kittilää, älä ohita Tapionkylää! Koukkaa kylätielle ja ihaile tienvarren vanhoja talonpoikaisrakennuksia. Voit poiketa kylätalolla järjestettävissä
tapahtumissa tai kahvilassa. Voit myös vuokrata kylätalon tiloja perhejuhlien tai kokousten pitopaikaksi

 

Kuva: Jokimaisema, Aarno Torvinen / Rovaniemen kaupunki
Kuva: Ladot kullerokedolla, Veera Moilanen

 

Tapion Kylät ry

  • Tapiomutka 36, 97280 Tapio
  • tapionkylatry(at)gmail.com

Tarinoita

Kylän toimijat ja yritykset

Yhdistykset ja seurat

Tapion Kylät ry

Tapionmutka 36, 97280 Tapio
tapionkylatry@gmail.com

Ala-Ounasjoen alueen tapahtumat